
Joulukuun 2021 alussa olin kyllästynyt rintauintiin. Olin harjoitellut vain tätä yhtä tyyliä nyt kolme kuukautta. Pitäisi siis uskaltautua testaamaan sitä pelottavaa vapaauintia, jota videoilta katsellessa tuntui aivan käsittämättömältä, miten ne saavat vedettyä happea, kun suu hädin tuskin nousee pinnan yläpuolelle. Noh, tämän tutkimiseen tulikin sitten reilun kuukauden tauko, kun noin joulukuun alusta 2021 noin tammikuun puoliväliin 2022 ei Uudellamaalla päässyt uimahalleihin. Se oli tietysti valtavan harmillista tällaiselle, joka juuri oli päässyt uimisen alkuun – eikä siinä vaiheessa ollut mitään tietoa, mihin suuntaan pandemia etenisi, ja milloin seuraavan kerran taas pääsisi harjoittelemaan. Lisäksi pelotti, että unohtaisin kaiken tähän asti oppimani 😀
Jätä kommentti