Minusta uimarina

Tämä sivusto kertoo uintimatkastani, eli uinnin opettelusta aikuisena Youtube-videoiden avulla. Monia, monia videoita, paljon miettimistä sekä harjoittelua ja taas miettimistä. Minulla oli kyllä pohjalla jonkinsortin räpiköintitaito, mutta siitä oli nautinto kaukana ja kuolema lähellä. Toivottavasti löydät täältä intoa ja vinkkejä uinnin opetteluun. Tuntuu, että jos vesipelkoinen minä pystyin siihen, niin niin pystyy kuka tahansa muukin 🙂

Olen aloittanut uimaan opettelemisen monta kertaa. Vaikka olen kotoisin Yyteristä, en oppinut taitoa lapsena. Olen katsellut kateellisena lasten pulikoimista ja veteen hyppelyä. Ehkä syynä on jonkin sortin vesipelkoni, joka on ollut mukanani koko lapsuuden. Pelkäsin kuulemma jopa “päänpesupäiviä” eli saunapäiviä, koska silloin pestiin hiukset, eli tulisin saamaan vettä kasvoilleni. Vielä syksyllä 2021 en voinut päästää suihkussa vettä kasvoilleni ilman, että hukkumiskauhu iskisi saman tien. Olen kyllä aina nauttinut vesillä olemisesta, kunhan vain pysyisin tukevasti veneessä. Koulun uimakoulun jälkeen olen aikuisena käynyt kahdella kurssilla, oppimatta niilläkään uimataitoa. Olen myös saanut jokusen yksityistunnin (v. 2005?), mutta niiden pohjalta alkanut harjoitteluni jäi silloin kesken, koska harjoittelutilaa (pieni ja matala allas) ei saanutkaan enää käyttää, enkä yksikseni uskaltanut uimahallien suuriin altaisiin. Kauhu iskee heti, jos en tarvittaessa saakaan varpaita pohjaan. Ensimmäisestä aikuisten uimakoulusta on aikaa 30 vuotta. Halu oppia on siis ollut olemassa jo pitkään (tosin ei aktiivisena koko tätä aikaa 🙂 ). Esteenä on ollut myös aikuisten uimakoulujen vähyys, sekä se, että ne vähät kurssit täyttyvät heti, eli tarve ja tarjonta eivät kohtaa.

Ala-asteen kauheat uimahallikäynnit

Näistä käynneistä puuttui kaikki lapsen vedessäolon riemu. Pahinta olivat ohittavien uimarien vesiroiskeet, jotka pelkäsin vetäväni henkeeni ja vedinkin. Minun oli pakko saada uida aina altaan reunassa, jotta saisin tarvittaessa siitä kiinni. Koin olevani hengenvaarassa, eikä kukaan aikuinen tuntunut huomaavan kärsimystäni. Sitten tulee se testi, jossa piti selvittää 25 metrin matka, jotta “pääsi” syvään altaaseen: uimaopettaja käveli altaan reunalla vierelläni, kun yritin päästä päästä päähän. Suoritus tuntui kauhealta, en tuntenut osaavani, räpiköin henkeni edestä. Siitä huolimatta opettaja ilmoittaa, että olisin valmis siirtymään. Mietin pienen tytön mielessäni, että MITEN HÄN EI HUOMAA, mitä kärsimystä uintini oli, vaikka on aikuinen. En pienenä ihmisenä osannut avata suutani. Tunne ja hetki on yhä elävänä mielessäni. 

Miksi tämä blogi

Kun aloitin itsenäisen uimaopiskeluni syksyllä 2021, rasitin lähestulkoon jokaista vastaantulijaa selittämällä harjoittelemiani tekniikka-asioita, edistymistäni ja vaikeuksiani. Olin riemuissani, olinhan oppimassa jotain aivan uutta, uudessa elementissä toimimista (ja ennen kaikkea hengissä pysymistä veden varassa. Onhan tuossa jo ilon aihetta :D) Kun uinti alkoi jo vähän sujua, tuntui kuin olisin oppinut lentämään – ja tästähän paasaukseni vain lisääntyi 😀 Yleisöni kuunteli melko kohteliaasti, mutta koska rajansa silläkin, sain idean alkaa tyhjentää pohdintojani internetiin tuumien josko vaikka nämä hyödyttäisivät niitä, joita aihe enemmän kiinnostaa 😀 (ja itsenikin olisi helpompi seurata kehitystäni). Tätä blogia aloittaessani uinnin opettelun alkamisesta on jo yli vuosi. Osa vanhimmista pohdinnoista on kirjoitettu muistiin jo alkuaikoina, osassa tukeudun muistiini. Toivon, että tarinani ja pohdintani ja tietenkin ne videot auttavat muitakin uimisen taidosta kiinnostuneita. P.S. Olen nyt myös Instagarmissa https://www.instagram.com/uintimatka/

Turvallisuutta ei ole
ei palkka ei vakuutus eikä eläke
ei toinen ihminen
 
on vain uimataito
luottamus siihen että vesi kantaa
 
-Kyllikki Villa