Kun olet vihdoin altaassa, et koskaan kadu lähteneesi uimaan. Mutta miksi sinne asti pääseminen sitten tuntuu välillä jo ajatuksen tasolla niin tuskaiselta..?
Yksi vahva teoriani on aloittamisen ja lopettamisen vaivalloisuus: homma on ennen ja jälkeen yhtä pukemista ja riisumista. Verrataan vaikka kuntosalille menoon: kotona voi laittaa valmiiksi salivaatteet päälle, ulkovaatteet siihen päälle, heität ne perillä kaappiin, ja puntit käteen. Sitten taas ulkovaatteet niskaan ja kotiin suihkuun – simppeliä ja sujuvaa! Mutta uiminen on oma lukunsa ja monimutkaista, myös kuivalla maalla: ensin laitat normivaatteet päälle, sitten niiden päälle ulkovaatteet. Uimahallilla kaikki vaatteet pois, suihkuun, ja sitten uimapukuun ahtautuminen. Uinnin jälkeen sama rumba käänteisenä – puku pois, peseytyminen, ja sitten taas puetaan. Kesäkeleillä on aika kivutonta vielä, mutta annas kun tulee talviajan pitkätkalsarit-villapaita-kaulahuivi-pipo -rumba vielä siihen..! Eikä meinaa saada kunnolla edes survottua kunnon untuvatakkia ja talvisaappaita siihen kaposeen kaappiin.
”Uintihaalarit”
Niinpä keksin ihan ja ainoastaan talven uimahallikäyntejä helpottaakseni hankkia haalarit! Tonne alle voi sopivilla keleillä hypätä vaikka alusvaatteisillaan, ja on meinaan riisuminen helppoa! Ja pukeminen! Ei tartte lämpimiä alusvaatteita tai pipoa, eikä ainakaan farkkuja ja villapaitaa. Toi on ratsastushaalari, mutta mitäsevväliä, varsinkaan, kun uintihaalareita ei kaupasta löytynyt 😁
Uintimatka 
Jätä kommentti