Uusille vesille

Jossain näitä uusia oppeja pitäisi tietysti päästä myös treenaamaan. Kurssiallas ei ollut julkinen tila, joten piti keksiä joku muu paikka. Kävelymatkan päässä kotoa olisi ollut kyllä halli, mutta se oli ”oikeiden” uimareiden paikka, eli radat 25-metrisiä ja syvä pää melkein neljä..! Ei siis mitään asiaa näillä taidoilla 😀 Sitten muistin söpön paikan Pohjois-Helsingissä. Siellä vesi on lämmintä ja allas pieni: pituus 17 metriä, ja syvä pää vain 1,8 m. Sinne siis iltaisin bussilla (ja nyt matka vain 30 min, jee!). Halli on tosiaan pieni ja kotoisa, yksi 3 radan levyinen vapaatila ja yksi uimarata. Yritin yritin loiskia vapaatilassa, mutta siellä oli aina aika paljon väkeä (ja erityisesti aina n. 8-henkinen herraseurue, joka vesijuoksuvyöt lanteillaan vaihtoi kuulumisia ringissä paikallaan). Tilanpuutteen takia oli usein pakko uskaltautua varsinaiselle uimaradalle, vaikka hirvitti. Eihän täällä ollut kukaan minua vahtimassa (uimavalvojat varmaankin olettivat uimareiden olevan uimataitoisia). Hilasin itseni altaan puoliväliin, ja treenailin rintauintivideoiden opetuksia uimalla takaisin altaan matalaan päähän. Kilpikonnakelluntaa väliin, totuttaakseni pääni vedessä olemiseen. Välillä uskaltauduin uimaan matalasta syvään päätyyn, ja siellä tietysti yskin vettä keuhkoistani, tasasin huohotustani ja kasasin rohkeuttani uidakseni takaisin. Matalassa päässä se yskiminen vasta noloa onkin … Lisäksi lisäpaineita tuli, mikäli radalla oli joku muukin – joka siis paineli päästä päähän sujuvasti ilman taukoja. Mutta allas kyllä siinä mielessä tosi kiva, että siihen puoliväliin eli 8 metriin asti varpaat ylsivät pohjaan.

Yhtenä iltana

Taisi olla viides käyntikerta kyseisellä hallilla. Vapaatilassa oli hyvin tilaa, eli sain treenata rauhassa. Vetelin rintauintiliikkeitä, kunnes tapahtui jotain ihmeellistä: sain tehtyä käsilläni liikkeen, joka nosti ylävartaloani vedestä – ihan kuin oikeilla rintauimareilla!! Huomasin, että kun teen käsillä vedessä pallonmuotoisen liikkeen, saan kevyesti nostettua pään veden alta happea haukkaamaan! Ei siis mitään valtavan leveää kauhomisliikettä vaan päin vastoin hieman hartioiden leveyttä leveämpi ”ote” vedestä, ja kädet äkkiä takaisin yhteen. Olin niin onnellinen! Pyörin vedessä kuin saukko, enkä meinannut millään malttaa nousta altaasta, vaikka uintiaika oli loppumassa, ja henkilökunta laitteili pois uimavarusteita. Tämä tapahtui siis noin kahden kuukauden päästä uimaopetteluni alkamisesta.