Rintauintia pää pinnalla

(Tätä tyyliä kaiketi sanotaan sammakkouinniksi) Vaikka olen aiemmin kehottanut uimaan aina kun mahdollista, oli tänään ehkä väärä päivä altaalle. Olin saanut nukuttua vain neljä tuntia, eli energiaa ei kyllä olisi ollut mihinkään fyysiseen. Mutta tiesin, etten pääsisi ainakaan seuraavaan kahteen päivään veteen, niin päätin mennä väkisin. Eikä mikään oikein sujunut. Muut uimarit ja varsinkin vesijuoksijat harmittivat, ja lisäksi ne ihan kummallisella tyylillä rintaa uivat menivät jälleen kovaa ohi. Tämä asia ihmetyttää ja nyppii ihan pirteämpinäkin päivinä. Nämä tyypit ovat miltei pystysuorassa vedessä, jalat huiskivat miten sattuu jotain siksakkia, kädet vetelevät suurinpiirtein koiratyyliä – ja pää tietenkin niin pinnalla, ettei leukakaan osu veteen. Ja silti vetelevät tauotta päästä päähän ja osa aika vauhdilla vielä. Olenko harjoitellut aivan turhaan?? Mitä iloa on veteen hengittämisestä, oikeanlaisen liukuasennon hakemisesta tai oikean potkutyylin hinkkaamisesta, jos niillä ei ole mitään merkitystä? Tosin kilpauimarit EIVÄT kylläkään ui tuolla pää pinnalla -tyylillä, niin ehkä se virallinen uintitapa on sitten kumminkin tehokkaampi 😀 Vielä kun tajuaisi miten se pitäisi tehdä, jotta pääsisi toiseen päähän nopeammin kuin nämä yhden sortin vesijuoksijat 😀 Kokeilen välillä itse uida pää ylhäällä ihan testimielessä, mutta en jaksa pitää asentoa muutamaa vetoa pidempään. Ehkä pääni on vain niin painava, että se haluaa painua pinnan alle 😀 Mutta siis näinä hetkinä oma tekniikkaharjoittelu tuntuu täysin turhalta, koska ilman oikeaoppista tekniikkaakin näköjään pysyy pinnalla 😀 Mikä on tietysti sinänsä hyvä; tärkeintähän on, että on edes joku tapa, joka ei tapa.