Paras kohta uimahallikäynnissä on sen lopussa. Ei siksi, että olisin helpottunut päästessäni pois altaasta, vaan koska tekniikkaharjoittelun jälkeen jään vielä altaaseen leppoisasti lillumaan.
Kellun alkuun hetken selälläni levätäkseni treenistä. Lisäksi sukeltelen, teen kuperkeikkoja, uin rintauintia todella hitaalla tempolla, ja ihan vaan nautiskelen veden tunteesta vartalollani. Tunnen tunnen oloni osapuilleen vapaa-aikaa viettäväksi hylkeeksi 🙂 Tunnen olevani oikeassa elementissäni, alkukodissa, meressä, josta olemme kaikki tulleet. Teen myös pitkiä liukuja, eli yritän päästä päästä päähän mahdollisimman vähillä käsivedoilla, harjoitellen siinä samalla hengityksen pidättämistä ja hitaasti ulos puhaltamista. Tätä tehdessä tulee keskityttyä vartalon mahdollisimman virtaviivaiseen asentoon, jotta veden vastus olisi (kuten kaikissa harjoitteissa) mahdollisimman pieni. Tämä on mielestäni yksi keskeisimmistä harjoitteista. Ei siis se, miten pääset mahdollisimman nopeasti päätyyn, vaan miten pääset sinne mahdollisimman pienellä työllä ja vastuksella. Se auttaa kaikessa muussakin tekemisessä, ja tuota leppoisaa harjoitetta tekemällä asento toivon mukaan jää lihasmuistiin. Joka tapauksessa siinä pystyy myös hyvin nauttimaan veden ihanuudesta ympärillään.
Olemisessani on aivan erilaista rentoutta tässä hallikäyntini lopussa; vesi tuntuu kodilta. Olen siis ensin tehnyt tunnin tekniikkaharjoitteita, räpylöillä ja ilman, ja uinut välillä kovaa kunnon kohottamiseksi. Hallikäynnin lopuksi haluan vain nauttia vedessä oleilusta (varsinkin koska en useinkaan millään haluaisi poistua altaasta, mutta kunto ei enää kestä kovempaa treeniä). Vedessä on hiljaista, ja näköärsykkeinä lähinnä altaan laatat. Ärsykkeiden puuttuessa pystyy siis hyvin keskittymään olemisensa tunteisiin.
Leikki palkintona
Tyypillisesti olen aloittanut hallireissun uimalla 100-200 metriä, lämmittelyksi. Ihan vaan menen veteen ja alan uida, ilman sen suurempaa suunnitelmaa tai ideaa. Olo tuntuu jotenkin tyhmältä tällä tavoin. Ensiksikin lihaslämmittely pitäisi tietenkin tehdä jo ennen altaaseen menoa, vaan eipä tule tehtyä. Mutta nyt olen muutaman kerran vaihtanut taktiikkaa: teenkin tämän mainitsemani hylkeilyn ENNEN kuin alan harjoitella tai edes lämmitellä. Yksityistunnillani Sebastian Dannberg korosti rentoutta vedessä olemisessa. Kuuntelin myös erästä Positiivinen pulahdus -podcastia, ja siinäkin puhuttiin vesituntumasta, veden olemukseen totuttelusta. Ideanani onkin nyt siis hakea henkistä, leikkisää rentoutta heti alkuun, ja lihaksetkin kai lämpenevät siinä samalla lempeästi. Kun leikkien ja veden vastusta havainnoiden oppii havainnoimaan asentoaan vedessä, on siitä apua myös mahdollisimman tehokkaan uintiasennon löytämisessä. Vartalon asennosta lähtee kaikki tekeminen; vedot ja hengittäminen siis. Kirjoitin aiheesta tässä
On ollut mukavaa aloittaa uintireissu tällä tavoin, ilman tunnetta suorittamisesta 🙂 Jostain syystä en silti ihan saavuta samaa rentoa tunnetta kuin treenin lopussa lilluessani. Ehkä kyse on siitä, että veden kotoisuus ei vain kertakaikkiaan tunnu heti, vaan vaatii pidemmän oleilun. Tai sitten olo on henkisesti rennompi sen jälkeen, kun tekniset suoritteet ovat jo takanapäin. Olen myös lisännyt nämä leikkimiset tekniikkatreenin lomaan: kun jokin tekniikkaharjoitus on tuntunut onnistuvan, palkitsen itseni tällä lorvailulla. Ja samoin, jos jokin asia ei vaan tunnu sujuvan, lopetan hetkeksi yrittämisen, ja alan taas vaan rennosti liikuskella vedessä ilman tavoitteita. Ja kun olo tuntuu taas mukavalta, voin jatkaa tekemällä muutaman kevyen yrityksen hankalasta harjoitteesta.
Sanna Sammakko
Olen opetellut uimaan yli 50-vuotiaana. Osasin räpiköidä jotenkuten aiemminkin, mutta se oli lähinnä paniikinomaista henkiinjäämistä. Lapsuudesta on siis jäänyt kokematta leikki vedessä, ja sen olemukseen ja käyttäytymiseen (tiedostamatta, leikin lomassa) tottuminen. Nykyisin harjoittelen tietoisesti vedessä olemisen havainnoimista, ja mikäs sen mukavampi tapa kuin vedessä leikitellen 🙂 Kaksi vuotta uintia harjoitelleena tilanteeni on nyt kokonaan toinen kuin aloittaessani: en uskaltanut päästää vettä kasvoilleni suihkussa. Jos asenne vettä kohtaan on pelokas, ei tekniikankaan harjoitteluun pysty keskittymään, jos päällimmäisenä on ajatus hukkumisesta. Tekniikkaa onkin hyvä harjoitella sopivan matalassa altaassa, jotta oppii liikkeet, joilla noustaan pinnalle – ja jossa saa varpaat pohjaan heti kun siltä tuntuu. Loppuun vielä asia, jota aina harjoitellaan uintia opetellessa, ja vasta kun sen olin itse sisäistänyt, koko uiminen avautui: kun pää menee veden alle, PUHALLA ULOS. Leikkihetkissäni puhaltelen veden alle isoja kuplia 🙂 (Niin ja nykyisin teen suihkussa samoin kuin uidessani: kun vettä tulee kasvoilleni – puhallan ulos :))
Tässä yksi harjoite, jota teen ilokseni, tekniikkaharjoitteena ja rentoutuakseni 🙂
Uintimatka 
Jätä kommentti