Uimalaseista en luovu, enkä uintirepusta!
Uintireppu on toiseksi paras uintivarusteeni
Uimalaseista en luovu, enkä uintirepusta!
Uinnin opettelu itsenäisesti aikuisena, oma matkani
Uimalaseista en luovu, enkä uintirepusta!
Urheilukellon sykeseuranta oli mukava lisä uintitreeniin, mutta herätti myös pohdintoja.
Kevyet retkipyyhkeet vs. froteepyyhe, sekä omat pyyhesuositukseni
Räpylät auttavat tekniikkaharjoittelussa ja uimatossut kylmäaltaassa
Tähän asti olen harjoitellut pelkästään omin räpylöin, mutta nyt testasin muutamaa perusvehjettä sieltä altaan reunalta; ainakin osa tulee osaksi harjoittelua jatkossakin!
Huhtikuuni meni pääosin sairastellessa, mutta fyysisen treenin sijaan oli onneksi kaikenlaista uintiin liittyvää mentaaliharjoitusta - kuten kuun puolivälissä ilmestyneeseen Uintiretkillä avovesissä -kirjaan tutustuminen. Suunnitelmanani on ollut tulevana kesänä uskaltautua ensimmäistä kertaa vähän rantaa pidemmälle, joten Päivi Pälvimäen teos, joka on siis Suomen ensimmäinen uintiretkeilyn opas, ilmestyi aivan kreivin aikaan. Olen hankkinut tähänastisen uimataitoni lähinnä altaan... Continue Reading →
Uudet uimalasit; halliin ja kesävesille.
Vanha uimapuku istui yhä moitteetta, mutta kangas alkoi olla vähän kulunut, eli saattoi näyttää enemmän kuin on tarpeen 😀 Selailin uimapukuja netistä, ja löysin mieleisen Arenan mallistosta. Jouduin pyytämään liikettä tilaamaan sen varastostaan myymälään sovitukseen. Mutta minkä kokoisen? Vanhassa uimapuvussa ei ollut mitään mittatietoja, joten minulla ei ollut mitään hajua koostani - koska nettisivujen puvun... Continue Reading →
Uintipoijusta henkistä turvaa.